perjantai 30. lokakuuta 2015

καλημερα, καληνυχτα

Hei taas! :)  Toinen työharjottelu viikko alkaa olla lopuillaan niin mä nyt ajattelin vähän kertoa mitä täs on ollut. Elikkäs oon tehnyt ihan niitä perus tallitöitä, mistä kerroin jo viime postauksessa. Oon ratsastanut nyt tähän mennessä kaksi kertaa koulua kentällä ja maastoillu enemmän. Kaksi kertaa oon vetänyt asiakkaille käyntimaaston tuolla vuoristossa ja tällä viikolla pidin myös kaksi tuntia alottelijoille. Tämä viikko on ollut vielä kiireinen, kun on ollut paljon matkailijoita, jotka haluavat päästä ratsastaa maastoon ja rannalle. Maastoilu tapahtuu tässä tallin ympäristössä,  mutta aina rannalle mennään kuorma-autolla. Me laitetaan aina hevoset valmiiksi asiakkaille ja lastataan rannalle menevät hevoset kuorma-autoon. oikeestaan ihmeempää häppenkinä ei ole ollut. Tämän viikonlopun ratsastan yhtä yksityistä hevosta Gastadoria. Mä en ole ihan varma sen rodust,  kun Gabriela sanoi vain että Espanjalainen ori. Mutta sen sanon, että komea otus. Lakis lähti viikonlopuksi reissuun katsomaan uutta hevosta, niin hän sanoi että kun tulee takaisin niin suunnitellaan mulle ratsastusohjelma, että millon mennään koulua ja millon esteitä. Aa ja niin, edelleen kielen opettelu menossa joten valaisen teitä hieman tosta otsikosta siinä siis lukee hyvää huomenta hyvää yötä. Lausutaan näin kalimera ja kalinychta.

keskiviikko 21. lokakuuta 2015

One kilo, one and two hundred

Jassuu. Kolme päivää nyt sitten takana uudessa työharjottelussa. Hirveesti mitään erikoista en ole tehnyt. Mutta siis kerron nyt päivän kulun. Eli aamulla 7.15 alkaa aamutalli. Ensimmäisenä ruokimme hevoset. Täällä hevoset syö heinää ja mysliä ja  muutama saa kauraa. Ja hevoset saavat myös päivällä mysliä. Eli ruokimme hevoset, ensin jaetaan väkirehut ja sitte heinä. Tuntuu todella vaikealta muistaa hevosten ruoka annokset ja ylipäänsä mitoittaa ne kun täällä rehut mitataan kiloissa, kotona rehu mitataan litroina. Väkirehujen jälkeen heinät. Pieni tauko ruokinnan jälkeen jotta hevoset saavat pienen hetken syödä rauhassa ja sen jälkeen karsinoiden siivous. Täällä kuivikkeet ei kuulu karsina vuokraan, täällä karsinoissa on paksu kumimatto ja yksityiset halutessaan ostavat omille hevosilleen kuivikkeet, joten joillakin on olkia ja joillakin purua. Kaikissa karsinoissa on takana viemäri, jonka päällä jonkin sortin este. Karsinoissa, jossa on pelkkä kumimatto hevosten pissa valuu viemäriin ja este viemärin päällä estää roskia menemästä viemäriin. Samoin myös kumimatto karsinoiden putsaus tapahtuu erilailla. Koska siellä ei ole kuiviketta koko karsinasta vedetään kaikki lapiolla yhteen kasaan, joka sitten nakellaan kottikärryihin. Olki ja puru karsinat siivotaan normaalisti. Karsinan siivouksen kanssa samalla lakaistaan käytävä ja kun on saatu paikat siistiksi niin sit on aina jotain ylimääräistä tekemistä. Ensimmäisenä päivänä puhdistin kaikki satulat ja suitset. Toisena päivä pesin juomakupit ja harjasin hämähäkin seittiä seiniltä ja tänään pesin karsinoiden ovet. Me on jaettu Gabrielan (työntekijä) kanssa hommat siten että hän hoitaa sisäkarsinat ja mä hoidan ulkokarsinat. Tän jälkeen joskus 12.30 hevoset saavat päiväruuat. Sit on aamutalli purkissa. Iltapäivällä aloitamme klo 16.00 siivoamme kaikki karsinat uudestaan, illalla käytäviä ei lakaista. Sit on yleensä taas jotain vaihtuvaa homma,  kuten eilen ja tänään oli turisteja ratsastamassa, joten laitoimme heille hevoset. Sit hevosille yöloimet päälle( aamullakarsinoiden siivouksen lomassa pois). Ja joskus 18.30 iltaruuat ja valmiita ollaan 19.00 ja sitten saakin mennä asunnolle.:) Sellainen on täällä toi ajan kulu. Eilen käytiin maastossa ratsastamassa ja menin Georgialla, mukava vanha neiti.:) Ja Lakis sanoi, että heti kun mahdollista niin hän haluaa nähdä mitä kaikkea mä osaan kouluratsastuksessa, joten saa nähä miten käy :D Mä olen saanut Lakis:ta sellaisen kuvan, että hän pyrkii opettamaan niitä niin sanottuja natural horsemanship taitoja. Hän on sanonut mulle että jos hänen hevonen kieltää tai tekee jotain ei haluttua se ei ole koskaan hevosen virhe se on aina ratsastajan syy. Hän sanoo kyllä hyvin suora sanaisesti ratsastajille, jos jotain tulee tehdä toisin.

Kuvia tulossa kunhan saan puhelimelta jotenkin tähän tabletille :)

sunnuntai 18. lokakuuta 2015

relaxing day

Ja (hei) tai miten se nyt ikinä kirjoitetaankaan :D Opettelin siis tänään jo ensimmäiset sanat Kreikkaa.:) Mut tämä päivä siis on ollut vielä vapaa ja huomen aamul alkaa työt. Nukuin siis aamul pitkään ja sit joskus 12 aikaan menin ulos ja tallin työntekijä lähti mua käyttää kaupassa että sain vähän ruokaa. Ja mitä kulttuuri moka! Mä siis tyytyväisenä siin kassal maksettuani rupesin laittaa vähäiset tavarani laukkuun, katsoi myyjä mua oudost,  niin pihalle mentyä huvittunut tallin työntekijä kertoi mulle, että täällä on tapana että kauppias pakkaa ostokset pussiin. xD Töhö siis vauhdissaan. Kun kaupasta oli taas päästy tallille niin istuskelin tallityttöjen seuraan saluunass,  heidän tehdessä koulun läksyjä. Vissiin jotain vanhan Kreikan opintoja. Päivän kiertelin tyttöjen kanssa tallia ja he esittelivät mulle tallin hevosia. Täällä on vissiin tapana, että tallin junnu clubilaiset tekevät viikonloppuisin hieman duuni.  Mm. nurmikon leikkausta ja talutusratsastuksessa avustamista. Katsoin hetkrn tuntia ja lähdin sit syömään. Illasta täällä saluunassa oli yhden tallilla käyvän pojan synttäri juhlat, jossa mäkin nyt istuskelen. Ruokaa on laidasta laitaan, pitzaa, lasagnea ja hampurilaisia. Niin ja tietenkin täytekakkua. Lämmin päivä takana ja maksimissaan oli 27 astetta lämmintä ja iltaa kohden viileni. Tytöt opetti mulle muutaman sanan Kreikkaa. En tiedä miten ne kirjoitetaan, mutta näin ne ainakin sanotaan. Ja - hei, heippa. Tikani?- Mitä kuuluu? Riittänee alkuun:)

Niin lämmin, että pullokin hikoilee :D

Ulkokarsinat


Fillippo



Perillä

Noniin. Elikkäs vihdoin pääsin sitten Rodokselle perille. Ja tämä päivä meni sit sillain, että aamulla klo 2.30 herätys. Kolmelta linkulle. Ja lento starttasi Helsinki- Vantaan lentokentältä klo 6.45. Ensimmäisenä lensin Helsingistä Kööpenhaminaan, jossa oli ensimmäinen vaihto. Lento kesto n. 1 h 20 min. Kööpenhaminas oli pika vaihto ja sieltä lähti lento Ateenaan. Helsinki - Kööpenhaminan välinen lento meni hyvin, ei ongelmia. Mutta lento Kööpenhaminasta Ateenaan oli alkuun mielenkiintonen. Lento kesti n. 3h. Ja kun lähdettiin ilmoihin, niin iski kaamea ahdistus, istuin hätäoven vieressä ja siitä kuului jatkuva epämääräinen kolina ja kaiken hyvän lisäksi vieressäni istui joku Tanskalainen mies, joka heilui penkissään, niin että minunkin penkki kolisi minkä kerkesi. Ahdistavaa siitä teki se, kun on itsellä hieman lento pelkoa. Hengissä silti ollaan. Ateenassa sitten oli pitkä vaihto eli istuin Ateenan lentokentällä sen n. 4h. Meinasi olla välillä hiukan levoton olo kun ei voinu tehdä mitään, kun ei edes nettiä ollut, että olisi sarjoja voinut katsoa. Sitten pitkän odotuksen jälkeen vielä tunnin lento tänne Rhodokselle. Venailin laukkuni ja Lakis (tallin omistaja) oli minua jo ulkopuolella odottamassa. Ylläri mun laukkua oli sit urakalla nakeltu niin taidan joutua ostamaan uuden laukun ennen kotiin paluuta, oli toinen rengas mennyt rikki. Sitten me ajeltiin tänne tilalle. Mä asun nyt tälläisessä kivassa pikku yksiössä, jossa on kaikki mitä tartteen. Ja mulle oli ostettu valmiiks vähän ruokia, jotta selviää sitten ainakin huomiseksi. Kun tavarat oli saatu kämppään, niin mentiin katsomaan tuntia kentälle ja sen jälkeen mentiin saluunaan istuskelemaan. Olen todella iloinen, että pääsin tänne. Tähän mennessä on tullut vastaan todella mukavia ihmisiä, tervehtivät ja jokainen kävi kättelemässä ja esittäytymässä. Suomessa ei oikeastaan, koskaa ole näin iloisesti otettu vastaan. Niin ja onneksi mä pääsen välillä puhuun täälläkin Suomea, nimittäin täällä käy muutama tyttö ratsastamassa, joidenka jompikumpi vanhemmists on suomalaisia, joten osaavat puhua Suomea. Sitten illalla hetken saluunassa istuskelun jälkeen lähdin kämpille ja menin suihkun kautta nukkumaan. 
Törmättinhän me Jenun ja Teten kan Helsingissä :D

Tälläinen näköala ikkunasta. Tässä on isokenttä ja takana pikkukenttä. Oikeassa reunassa näkyy saluuna.

perjantai 16. lokakuuta 2015

Tänään lähtee!

Hellou! Elikkäs nyt voin vihdoin alkaa rustaa tänne blogiin. Eli pika kertomus mistä siis on kyse😊  Minun nimi on Satu ja olen 18-vuotias, viimeistä vuotta opiskeleva ratsastuksenohjaaja Kajaanista. Hain koululta ulkomaan työssäoppimisen stipendiä, jonka koulu sitten mulle myönsi. Näin ollen lähden siis työssäoppimaan Rhodokselle Kreikkaan! Lisätietoja löytyy erillisiltä blogin välisivuilta😊 Tosin välisivut ovat Englanniksi, muttei anneta sen hidastaa. Tässä blogissa kerron siis mitä kaikkea siis pääsenkään kokemaan tulevassa jaksossa.
Aloitin matkani tänään. Lentsikalla pörräilin Stadiin tätini luo, täällä vietän nyt yön ja aamuyöstä sit suuntaan nokkani jälleen Helsinki- Vantaan lentokentälle ja sieltä sitten parin pysähdyksen kautta Rhodokselle. Rhodokselle arvioitu saapumisaika taisi olla n. 16-17.00 ja sieltä sitten, kunhan siis saan netin jälleen näppiini niin pääsen sitten aika ajoin kertoilemaan tapahtumia😊 Tässäpä ei sitten ollut sen ihmeellisempiä asioita, niin sen on adios Finland!😄
(Saatte vielä muutaman kuvan tältä päivää😊)

Näin tyylikkäänä sitä lähettiin isoille kylille😂